sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Kisailua kiireen keskellä

Tänään siis oman tallin kilpailuharjoitukset Miltsin kanssa. Luokkana helppo B:0.

Meiän rata oli oikeestaan melko fine ja ylitti kaikki odotukseni. Paljon tahtirikkoja ja keskilaukoissa pääsi tamma leviämään, mutta ei me ihan surkeita oltu, koska lopputuloksena 64% ja toinen sija. Ja näähän on ihan huikeet prosentit Miltsin kanssa (ei heppaa vähätellen vaan, koska omalla tavallaan vaikea ratsastettava ja jännittyy kisoissa entisestään). Nämä oli siis meidän kolmannet yhteiset kisat ja ehdottomasti paras rata tähän mennessä. Vielä tarvittaisiin enemmän moottoria ja rytmiä. Tuomarilta sain vielä kommenttia, että sain vaikean hevosen näyttämään helpolta. Siinä kohtaa tais hymy levitä korvien tasolle.

Tuntuma, kiitos.


Muuten onkin aika mennyt nyt kirjotuksien kanssa pinnistellä ja enään kaksi ainetta jäljellä. Lisäksi järkkäilin kisoja tekemällä lähtölistoja ja täyttämällä ratapapereita. On niin mukava kasata samaan aikaan tehtäväksi läjä sekalaisia juttuja.. Näin kisojen kannalta hävettää myöntää, etten ollut ratsastanut about viikkoon saatika ratsastanut rataa läpi (esimerkillistä). Keskiviikon jälkeen onneksi helpottaa ja pääsee taas ratsastamaankin.


Maastolenkiltä viikon takaa. Maija ja Ninja sekä minä ja Väiski.

Kauhtuneesta heviletistä ratsutukaksi. Vielä pitäisi vähän trimmata.

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Tuuppailua

Torstai-ilta meni seuran hallituksen kokouksessa, joten ratsastin ryhmiksen eilen. Menin Miltsillä, koska osallistun sillä oman tallin kilpailuharjoituksiin viikon päästä. En kauhean usein mene Miltsillä, mutta valkkasin sen, koska se on melko haastava ratsastettava. Miltsi pitää saada ratsastettua rennoksi ja taivuteltua hyvin, että sen askellajeissa alkaa olla mitään tolkkua, ja rytmit pitää olla omassa kropassa just eikä melkein. 

Tamma eteni paremmin kuin normisti, mutta oli etenkin oikealle todella kankea. Taivuttelun ja avojen jälkeen alkoi kuitenkin tuntua paremmalta. Tehtiin keskilaukkajuttuja ja nostoja väistön/avon jälkeen. Keskilaukat on Miltsin kanssa todella vaikeita, koska pienikin pyllyn pyöräytys satulassa ja heppa on jo ristilaukassa. Tämän tarkkuuden takia olenkin tykästynyt Miltisiin ja voisin sillä enemmänkin koittaa koulua starttailla. Onhan se ikävää, kun radalla tulee tahtirikkoja, mutta vastaavasti oikeasta ratsastuksesta tulee hevoselta positiivista palautetta.

Siihen olin tyytyväinen, miten helposti onnistuivat väistöt ja avot. Heppa ei edes pahasti jämähtänyt niissä paikoilleen, kuten sillä usein on tapana. Onhan meillä toki vielä matkaa sopivan tuntuman ja peräänannon löytymiseen, mutta harjotus tekee mestarin.






Tästä näkyykin mukavasti virheitä mun asennossa: katse niskassa, huono ryhti ja ei kulmaa kyynärpäissä.

torstai 7. maaliskuuta 2013

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

(Hyvä) yritys

Lauantaina siis piipahdettiin Essin kanssa Eholla hyppäämässä. Meni jopa huonommin kuin oletin. Heppana siis mun westernponi Tico, jolla en pahemmin hyppele, sillä Kää epäkunnossa. Kisoista ei oikeastaan enempää sanottavaa ole kuin, että 70cm kielto tokalle ja 80cm ekalle. Sinänsä melko taitavaa. Nojaa onpahan suunta ainakin vaan ylöspäin!


Torstain ryhmiksellä hypättiin ja menin Ticolla kisoja ajatellen. Tunti suju oikeastaan todella hyvin: paremmin en oo Ticolla koskaan hypännyt. Sain ponnistuksiin terävyyttä ja meininki oli sopivan go go. Hypättiin samaa tehtävää, jota Tanja ja Essi hyppäsivät valmennuksessa tiistaina: pituushalkaisijalla kavalettilinja ja pitkällä sivulla suhteutettu linja. Ratsastettiin niitä ristiin rastiin suorina ja vinoina linjoina. Ongelmaksi lähinnä jäi se, etten ainakaan vasemmalle saanut sisäjalkaa kunnolla läpi kaarteissa.


Ja tästä pääsenkin nyt siihen, kuinka tärkeää on, että valmentajat valmentautuvat itsekin. Hyvä valmentaja osaa ammentaa muiden teettämistä tehtävistä ideoita omiinsa, ja tarvittaessa viilata niitä valmennettaviensa tasolle sopivaksi.

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Kevätterkkuja


Ei varmaan ole olemassa parempaa tapaa viettää lukulomaa kuin herätä aamutalliin. Viiden tunnin yöunet ja pystyin olemaan torkuttamatta. Ehdinpä sitten ratsastamaankin ihanaan kevätaurinkoon Gromilla. Ratsastin rennosti noin puoli tuntia hepan molempiin suuntiin rennoksi ja pyöreeksi. Laukassa varsinkin oli tosi hyvä ja ravissakin hyviä pätkiä. Molemmille tuli ihan hikikin, joten eiköhän se kesä sieltä pikkuhiljaa taas ilmaannu.

On taas päällänsä hirmunen ratsastusmotivaatio. Tekis mieli kokeilla kaikennäköisiä kivoja tehtäviä ihan maneesissakin. Elikkä huomista ryhmätuntia odotan enemmän kuin innolla.

tiistai 26. helmikuuta 2013

Peruutustutkassa ongelmia


Tänään jälleen ihana kevätpäivä, mikä tuoksui myös meidän maneesissa. Semmonen kevätauringon lämmittämän maneesinpohjan haju mmm.. Ratsastin Ticon lyhyesti westernikamoilla ja katselin läpi peruutuksia. Laukat oli tosi jees, jogi ihan ok ja pysähdykset normit. Peruutukset sitten olikin jotain ihan muuta... Meidän pitäisi löytää rauhallisuutta ja harkintaa tekemiseen + ponin pitäisi odottaa pyyntöjä eikä sooloilla. Niinpä siis tuli käytettyä L-puomikujaa enemmänkin pitkospuina. Tää on taas niitä juttuja et treeniä, treeniä ja lisää treeniä, pakko sen on joskus alkaa sujua!

Koitin myös pohtia mihin seikkoihin meidän menossa pitäisi keskittyä:

  • peruutuksiin rauhallisuutta
  • muodon säilyminen pysähdyttäessä
  • terävyyttä siirtymisiin (erityisesti alaspäin)




Tallieväs

Illalla ajettiin Idan kanssa Renkoon katsomaan Essin ja Tanjan valmennusta. Autettiin laittamaan hepat kuntoon ja kuvailtiin. Sain paljon hyviä vinkkejä omaankin ratsastukseen, kun kuuntelin, mitä muille sanottiin.

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Hyppäri

Eilen hypättiin pitkästä aikaa kaksari Essin kanssa. Heppoina Kääpiö ja Ninja (kuten aina). Suunnitelma oli siis saada sujuvaa rataharjoitusta, ja rakennettiin maneesiin suhteutettu 14m välillä, sarja  6.5m välillä ja tasaokseri vesimatolla.

Aloiteltiin kavaletilla; ympyrällä ja lävistäjällä. Paikat oli vähän hakusessa, mutta alkoivat löytyä kun muisti itse ratsastaa. Lävistäjällä vaihdot kavaletin päällä onnistuivat hyvin. Kää oli vähän epäluuloisen olonen jo alkukäynneissä, mutta sarja ja okseri sujuivat ihan ok, tai siis yli mentiin vaikka vähän jännitti. Suhteutetulla meillä oli kumminkin laine ja sen kanssa tähtipuomit, mikä ei ollut ponin mielestä ollenkaan mukava juttu.. Siihen vedettiin liinat kiinni ihan tosissaan ja moneen kertaan, tuntui ihan paluulta alkuajoille, kun aloin Käällä hypätä (kielteli maapuomeille yms.) Laskettiin sitten sitä ja mentiin yli, minkä jälkeen hyppäsi isompanakin ihan ilosesti. Seuraava ongelma olikin sitten laukan säädeltävyys. Suhteutettu olisi pitänyt tulla neljällä laukalla, mutta tultiin kerta kerran jälkeen kolmella.

Sitten alko heppa hyytyä. Muuttui ihan veteläksi jne. Alko tulemaan suhteutettua neljällä, koska en enään saanut laukkaa eteenpäin. Lopettipa se jossain vaiheessa liikkumisenkin.. Sen jälkeen sitten otettiin pari hyppyä ja that's it. Epäiltiin väsymyksen johtuvan siitä, ettei hepat ole saaneet kauraa nyt viikkoon ja Kää on ollut lisäksi pihatossa yöt. Olin suunnitellut hyppääväni Eholla 70 ja 80cm, mutta ajateltiin, että parempi hyppää vain 70, kun oli nyt tommonen. Vähän arveluttaa, millainen on ponin suhtautuminen Ehon koristeellisiin esteisiin, mutta one way to find out.



Niitattiin ihan tosissaan epäilyttävälle tähtiesteelle.

Lopulta kiivettiin hirvityksen yli.






Vaikka tunnista jäi vähän paha maku suuhun, olen tyytyväinen siihen, miten vaivatonta ysikympin ylittäminen tuntui Käälle olevan (alin kuva). Täytyy vaan löytää sitä energiaa ja rutiinia takaisin.